keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Skotlanti


Huomenna 18.9.2014 Skotlannissa äänestetään siitä, pitäisikö alueen jäädä osaksi Yhdistynyttä Kuningaskuntaa vai itsenäistyä. Huomisen äänestystuloksen ennakointi on erittäin vaikeaa. Uusimmassa BBC:n sivuilta löytyvässä, eilen 16.9 tehdyn, mielipidemittauksessa Unioniin jäämistä puoltavat äänet saivat prosenttiluvukseen 48%, itsenäisyyttä kannatti puolestaan 42%. Kuuluisia mielipidettään päättämättömiä oli 8%. Itsenäistymisvaihtoehto puolestaan voitti ICM:n ja Sunday Telegraphin 11.9 tehdyssä kyselyssä 49 prosentilla. Tiukka tilanne aktivoinee molempien mielipiteiden kannattajia samalla kun kampanjat YES Scotland ja Better Together saavuttavat huippunsa.

Historiaa

 

Skotlannin historiaa värittää pitkälti taistelu Englannin valtaa vastaan. 800-luvulla yhdistynyt Skotlannin kuningaskunta säilyi itsenäisenä aina vuoteen 1707 saakka, jolloin se yhdistyi Englannin kuningaskunnan kanssa Ison-Britannian kuningaskunnaksi. Personaaliunionin maat olivat solmineet jo vuonna 1603. Unionisopimus avasi skoteille Englannin siirtomaakaupan. Tätä seurasivat skotlantilainen valistus ja teollinen vallankumous

Skotlannin kansallismielisyys ja ajatus vallan palauttamisesta skotlantilaisille heitä koskevissa asioissa alkoivat saada kannatusta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Skotlantilaiset perustivat järjestöjä edistämään keskustelua skotlantilaisten itsehallinnosta. Skotlantilaiset perustivat myös omia poliittisia puolueita. Vuonna 1934 National Party of Scotland ja toinen kansallismielinen puolue skotlantilaisten puolue, Scottish Party, yhdistyivät Scottish National Party:ksi (SNP). Puolue sai ensimmäisen parlamenttipaikkansa Yhdistyneen Kuningaskunnan parlamenttiin 1967. Vuoden 1974 parlamenttivaaleissa SNP sai 11 paikkaa Westminsterin parlamenttiin.1970-luvulla Skotlannin itärannikolta löydettiin öljyä ja kansallispuolue aloitti suuren kampanjan tunnuslauseella: ”Se on Skotlannin öljyä”.

Vuonna 1999 Skotlanti sai takaisin itsehallintoaan ja Skotlannin parlamentti perustettiin. Parlamentti on kuitenkin alisteinen Yhdistyneen Kuningaskunnan parlamentille ja Skotlannin päämiehenä toimii brittiläinen monarkki, Elisabet II.

Vuoden 2007 parlamenttivaaleissa kansallismielinen Scottish National Party (SNP) nousi Skotlannin parlamentin suurimmaksi puolueeksi ja puolueen puheenjohtaja Alex Salmond alkoi pohjustaa itsenäistymisäänestystä. Vuoden 2011 vaaleissa SNP saikin enemmistön parlamenttiin. Vuonna 2012 Britannian pääministeri David Cameron ja pääministeri Salmond allekirjoittivat sopimuksen kansanäänestyksen järjestämisestä.

Itsenäistymisen puolesta - Yes Scotland

Yes Scotland on merkittävin itsenäisyyden puolesta kampanjoiva järjestö. SNP:n lisäksi siihen kuuluvat Skotlannin Vihreät ja Sosialistinen Puolue. Kannattajat suunnittelevat itsenäisestä Skotlannista Pohjoismaiden kaltaista hyvinvointivaltiota, jossa on vahva julkinen sektori.
Itsenäistymistä puoltavia argumentteja löytyy täältä: http://www.independentscotland.org/content/voting-yes-for-scottish-independence.htm

Alex Salmondin mukaan itsenäistyvä Skotlanti haluaisi säilyttää monarkian ja Englannin punnan. Tämä ei kuitenkaan ole Britannian suurimpien puolueiden mukaan mahdollista. Tämän takia myös tasavalta ja oma valuutta tai jopa euro ovat vaihtoehtoja. Itsenäistymisen seurauksena Skotlanti joutuisi myös neuvottelemaan EU- ja NATO jäsenyyksistä. Itsenäistyminen olisi paikoin hyppy tuntemattomaan ja asioiden järjestely veisi paljon aikaa. Lisäksi Skotlannin itsenäistyminen vaikuttaisi suuresti myös muihin separatistisiin alueisiin Euroopassa. Tämän takia esimerkiksi Espanja on vastustanut koko äänestystä. Skotlannista saattaa alkaa oikea itsenäistymisaalto.

Mutta turha tässä on arvuutella, mitä tapahtuu. Huomisen jälkeen tiedetään jo paljon enemmän. Itse toivon, että huomenna saamme Eurooppaan uuden valtion!


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ahvenanmaa ja Ålands Framtid



Ruotsin YO-kirjoitukset ovat itselläni edessä ensi viikon perjantaina. Tämän kunniaksi ajattelin käsitellä Suomen omia separatisteja. Kyseessä on siis Ålands Framtid, ÅF, joka toisella kotimaisella tunnetaan nimellä Ahvenanmaan Tulevaisuus. Kyseessä on Ahvenanmaalla toimiva separatistinen puolue, joka on asettanut pitkän aikavälin tavoitteekseen maakunnan itsenäisyyden.

Taustaa

Ahvenanmaalainen separatismi on kehittynyt useiden vuosien saatossa. Suomen itsenäistyttyä 1917 saariryhmällä heräsi ajatus alueen takaisinliittämisestä Ruotsiin, josta se oli 1809 liitetty Venäjään. Ajatus takaisinliitosta herätti kannatusta myös Ruotsissa ja myös Ahvenanmaalla järjestetyssä kansanäänestyksessä valtaosa paikallisista kannatti ehdotusta. Vähentääkseen Ahvenanmaan irtautumishaluja Eduskunta antoi maakunnalle varsin laajan itsehallinnon. Kun kumpikaan valtio ei halunnut luopua saariryhmästä, Kansainliitto ratkaisi kiistan Suomen eduksi 1921. Seuraavana vuonna Suomi ratifioi Ahvenanmaan demilitarisoinnin. Tässä kaiken tiivistävä historiallisesti tarkka sarjakuva: http://satwcomic.com/make-a-good-impression



ÅF:n mukaan kuluneiden vuosien aikana Suomi ei ole pystynyt pitämään ahvenanmaalaisille antamiaan lupauksia, kuten ruotsin kielen ja paikallisen kulttuurin säilyttämistä. Puolue näkee suomen kielen saaman yliotteen huolestuttavana. Esimerkiksi viranomaisten ruotsin taito ei ole kaikilla suomen alueilla tarvittavalla tasolla. Puolueen mukaan ainoa tapa säilyttää ruotsin kielen asema Ahvenanmaalla on täydellinen itsenäistyminen.

ÅF itsekin myöntää, että itsenäisyys ei ole mahdollinen vielä lähivuosina. Itsenäistyminen on ajoitettu jonnekin tulevaisuuteen ja puolue pyrkii asteittaan kehittämään itsehallintoa siihen suuntaan, mikä "heille kerran luvattiin".

Pientä pohdintaa

Kuinka aiheellista ÅF:n huoli omasta kielestä ja kulttuuristaan sitten on? Lukuja pöytään! Vain 66% alueen asukkaista on syntynyt Ahvenanmaalla. Suomessa syntyneitä on vajaat 20% ja Ruotsin puolella syntyneiden määrä on 8%. Loput ovat syntyneet edellämainittujen ulkopuolella (n. 7%).

Näin ajateltuna luvut tosiaan vaikuttavat huolestuttavilta. Sitten on asian toinen puoli. Mikäli henkilö haluaa äänestää maakuntavaaleissa, omistaa kiinteää omaisuutta tai harjoittaa elinkeinoa, on hänellä oltava kotiseutuoikeus. Kotiseutuoikeuden saa, mikäli toisella vanhemmista on se. Oikeutta voi myös hakea, mikäli on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta. Tällöin on osoitettava riittävä ruotsin kielen taito.

Itse vierailin Ahvenanmaalla kesällä 2013. Tämän kokemuksen perusteella väittäisin, ettei ainakaan Suomi luo uhkaa ahvenanmaalaisuudelle. Suomenkielistä palvelua oli mahdoton saada. Tästä en paikallisia kuitenkaan millään tavalla syytä. Silmiinpistävää kuitenkin oli se, että lähes jokaisessa paikassa missä sattui olemaan lipputanko, liehui Ahvenanmaan ja Suomen lipun vieressä iloisesti länsinaapurimme Ruotsin lippu! Tälle en onnistunut keksimään järkeviä perusteluja.

Faktoja

Henkilökohtaisesti en usko, että Ahvenanmaa tulee ikinä itsenäistymään. Ai miksi? Koska kyseistä muutosta kannattaa hyvin pieni osa väestöstä. Puolue sai vuoden 2011 vaaleissa Lagtingin (Maakuntapäivien) 30:sta paikasta kolme ja noin 10% äänistä. Sinänsä tämä ei kuulosta yhtään huonolle saavutukselle puolueelle, joka perustettiin vuonna 2001. Todellisuus iskee vasta silloin, kun kuulee että tämä 10% äänistä tarkoittaa vajaata 1300 ääntä. Puoluetta äänesti siis noin yksi utsjoellinen ihmisiä (kyllä, Utsjoki on mittayksikkö).

Pidetään vielä mielessä, että koko maakunnan asukasluku on vajaat 30 000. Millaiset mahdollisuudet näin pienellä valtiolla olisi esimerkiksi puolustauta? Toki Ahvenanmaa on demilitarisoitu, mutta välittäisivätkö muut valtiot tällaisesta pikkuseikasta? Ja nyt en puhu Suomen ja Ruotsin kaltaisista valtioista, vaan eräästä Itä-Euroopan valtiosta, joka yrittää palauttaa menetettyä suurvalta-asemaansa.

Puoluetta on vuodesta 2012 johtanut maarianhaminalainen Axel Jonsson, joka valittiin myös Maakuntapäiville kaudelle 2011-15. Jonsson oli ehdolla myös Eduskuntavaaleissa 2011 saaden 394 ääntä, eikä näin päässyt läpi.

Ehkä ÅF ei ole ihan niin suuri uhka Suomelle, kuin esimerkiksi SNP Isolle-Britannialle tai CiU Espanjalle, mutta ainakin voimme sanoa, että on meillä suomessakin separatisteja! Ainakin tuhatkunta...


18.9.14 lähestyy vääjäämättä! Pitänee seuraavaksi alustaa Skotlannin kansanäänestystä!